Kollektiivinen kirje kotiin

  Hei kotiväki! Leiri on jo melkein loppu, mutta menoa ja meininkiä on riittänyt niin ettei aikaisemmin ole ollut paljon aikaa kirjoitella teille kotiin. Tänään ollaan tehty rinkkalauttoja, paracord-koruja, omaa nakkikeittoa…

0 Comments

Kuulumisia Rusakolta

OMS:n kesäleiri on kiitänyt jo yli puolen välin ja niin isoilla kuin pienilläkin Samoojilla on ollut hauskaa. Parasta leirillä on erittäin kattavan ja monipuolisen tutkimuksen mukaan ollut mm. aivan kaikki,…

0 Comments

Jalmari Stenbergille II-luokan Mannerheim-solki!

Jalmari on esimerkillinen partiolainen, joka innostuu ja innostaa muita. Hän osallistuu poikkeuksetta tapahtumaan kuin tapahtumaan ja kantaa vastuunsa erinomaisesti. Viimeisen kahden vuoden aikana Jalppi on ottanut tehtäväkseen innostaa kaikki Espoolaiset Ei-Vielä-Partiolaiset rakkaan harrastuksemme piiriin. Lopputuloksena on lippukunnassamme noin 30 uutta 15-19 –vuotiasta. Jalmarin ansiosta partio todella kuuluu yhä useammalle!

(lisää…)

0 Comments

Hobitin retkikirje

Hei kaikki Hobitille lähtijät,
retkikirje ei tullut sähköpostitse perille kaikille, joten se löytyy nyt myös alta. Pahoittelut myöhäisestä tiedottamisesta!

Tervetuloa Hobitille!

Olarinmäen Samoojien perinteinen sudenpenturetki Hobitti järjestetään tänä vuonna perjantaista 8.4.2016 klo 17.30 lauantaihin 9.4.2016 klo 18.00 Luukin leirikeskuksessa (Luukinranta 10, 02970 Espoo). Kämppä on lämmitetty ja siellä on juokseva vesi.

(lisää…)

0 Comments