Kulttuuristartti valloitti Tapiolan

Kulttuuristartti valloitti Tapiolan

Syyskausi 2019 alkoi vauhdikkaissa merkeissä tutustuttaen lippukunnan jäsenet kulttuurin eri osa-alueisiin. Tapiolassa järjestettävässä tapahtumassa oli paikalla yli 70 innokasta lippukuntalaista. Toimintapisteitä oli yhteensä viisi, joista kukin ikäkausi kiersi neljä.

Seikkailijoiden mielestä päivän parhaita rasteja olivat tapahtumajohtaja Emmin musiikkiystäviin tutustuminen sekä museokäynti Espoon kaupunginmuseossa Kamussa. Päivän aikana pääsimme kokeilemaan sellon, trumpetin, saksofonin ja sähkökitaran ääniä, sekä kuulimme miten asiansa osaavat loihtivat soittimistaan uskomattomia melodioita! Kamussa ihmettelimme vuorostamme sitä, miten kivikaudella Espoossa on asuttu ja miltä moderni merenrantakaupunki Espoo tuntuu, kuulostaa ja näyttää.

Päivän aikana pääsimme myös tutustumaan pop-taiteeseen sekä teimme heijastimia. Erään tarpojan mukaan ”tämä oli jo neljäs startti jossa tehdään heijastimia!”, ehkäpä me johtajat otimme tästä opiksemme ja ensi kerralla keksitään jotain muuta :).

Kiitos huikeasta päivästä Emmille ja koko toteuttavalle porukalle!

Sulje valikko