Hallituksen pöytäkirjat löytyvät täältä seuraavan hallituksen kokouksen hyväksyttyä pöytäkirjan ja sihteerin kirjoitettua muistion.

Lippukunnanjohtaja Elli Vaajoensuu

Lippukunnanjohtajana toimin yhdistyksen kasvoina ulospäin ja johdan yhdistyksen hallinnollista puolta. Tehtäväni yhdistyksen puheenjohtajana on vastata yhdessä hallituksen kanssa vuosikokousten päätösten toimeenpanosta sekä yhdistyksen eteenpäin viemisestä muiden tekijöiden kanssa.

Rooliini kuuluu hallitusten kokousten valmistelut, sidosryhmäyhteistyö sekä lippukunnan taloudellinen puoli yhdessä aisaparini Elsan kanssa.

Varapuheenjohtaja Elsa Colussi

Varapuheenjohtajana tehtäviini kuuluu johtaa yhdistystä Ellin ollessa estynyt. Lisäksi autan häntä tarpeen tullen erilaisissa tehtävissä yhdistyksen hallinnon parissa.

Varapuheenjohtajan tehtävien lisäksi huolehdin  erilaisista hallinnon resursseista talouteen liittyen esimerkiksi laskutuksesta, avustushakemuksista sekä varainkeruusta.

Viestintävastaava Eemil Helenius

Toimin hallituksessa viestintävastaavana Niilon kanssa.

Viestintävastaava Niilo Helkearo

Toimin hallituksessa viestintävastaavana Niilon kanssa.

Rahastonhoitaja Saku Laesvuori

Huolehdin lippukunnan laskujen maksamisesta, kululaskukorvauksista ja kirjanpidosta.

Kalustovastaava Ilona Silvennoinen

Vastaan kaluston kehittämisestä ja ylläpidosta yhdessä työparini Paavon kanssa. Hoidan päivittäisiä askareita pitääkseni kolon kalustoa käyttökunnossa. Vastaan myös uuden kaluston hankkimisesta.

Kolovastaava Paavo Helkearo

Vastaan kolon kehittämisestä ja ylläpidosta yhdessä työparini Ilonan kanssa.

Hallituksen jäsenten yhteystiedot löydät täältä. Mikäli et tiedä keneen ottaa yhteyttä, laita viestiä hallituksen yhteiseen sähköpostiin hallitus@olarinmaensamoojat.fi