Olarinmäen Samoojat Lotta Svärd -tapahtumassa

Syksyn 2017 aikana meille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä kunnioittamaan lottia, jotka tekivät oman ja erittäin tärkeän osansa työstä itsenäisen Suomen puolesta. Lotta Svärd -järjestön juhliin Helsinkiin haettiin partiolaisia avustamaan mm. lottien saatamisessa pöytiin istumaan sekä jakamaan heille ruusuja ja muutoin auttamaan missä meitä ikinä tarvittaisiinkaan. Muutaman johtajan innostuttua asiasta heti, päätimme ottaa yhteyttä järjestöön ja saimme kuin saimmekin kunnian osallistua.

Aamu valkeni sateisena, kun noin 15 partiolaisen ryhmä lähti matkaan Matinkylästä surullisen kuuluisalla jossella eli länsimetrolla, suunnaten kulkunsa kohti Kaisaniemeä sekä Helsingin Yliopiston metroasemaa. Sieltä mukaan poimittiin vielä muutama johtaja ja jatkettiin sitten matkaa kohti Hotelli Arthuria. Tunnelma oli käsinkosketeltava, kun lottia alkoi saapua paikalle! Vanhat rouvat harmaissa puvuissaan saivat ainakin omaan silmänurkkaani kyneleen, kun mietin mitä kaikkea he olivat tehneet jokaisen meidän puolestamme. Osa lippukuntalaisistamme otti vastaan vieraita ovilla ja avusti heitä kulkemaan portaita ylös, kun taas seuraavat olivat vastassa naulakoilla ottaen arvovieraiden päällysvaatteet hellään huomaansa. Vieraat ohjattiin juhlasaliin nauttimaan kerkkäjuomaa alkumaljana sekä istumaan pöytiin, seurustelemaan ja nauttimaan viulumusiikista ennen tapahtuman alkua.

Tapahtuman aikana kuulimme kauniita puheita ja runoja sekä tasavallan presidentin puolison Jenni Haukion tervehdyskirjeen, jonka hän oli tapahtumaan lähettänyt – unohtamatta Vuoden Lotaksi valitun Airi Niemisen koskettavaa puhetta! Musiikistakin saimme nauttia, kun Viipurin Lauluveikot esiintyi. Juhlassa julkaistiin myös Lotta Svärd -museon Lotta Galleria, johon pääset tutustumaan osoitteessa http://www.lottasvard.fi/lottagalleria/

Juhlan aikana muutama lippukuntalainen löysi itsensä myös extempore tarjoilemasta vieraille henkilökunnan apuna, mutta aina valmiit partiolaiset suoriutuivat tilanteesta mallikkaasti! Juhlan lopuksi  pääsimme tosiaan jakamaan valkoisia ruusuja vieraille ja auttamaan heitä kotiin lähdössä mm. takseja tilaamalla ja autojen kyytiin saattamalla. Ainakin itselleni kokemus oli ainutlaatuinen ja lähtisin milloin vain uudestaan – niin hienoa oli päästä omalta osaltaan auttamaan lottia, joiden panos on ollut unohduksissa aivan liian kauan.

Kuvassa paikalla olleita OMSeja – muutama ehti valitettavasti poistua ennen kuvanottamista. Kiitos kaikille läsnäolleille ja kiitos järjestäjille, että saimme osallistua – kiitos lotille ja onnittelut vielä Vuoden Lotta 2018 Airi Nieminen!